Yhteistyökumppanit

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lattiamateriaalit


Tulevat lattiamateriaalivalintamme pohjautuvat hyvin pitkälle aiempiin valintoihimme sekä kokemuksiimme toimivista ratkaisuista ”koiraperheessä”.
 
Ensimmäiseen taloomme (10 vuotta sitten) haaveilimme jo betonilattiaa, mutta silloin niille ei oikein löytynyt tekijöitä, muuta kuin autotalleihin ja tehdashalleihin. Niinpä luovuimme haaveesta ja päädyimme valitsemaan betoninharmaan 60 x 60 cm kuivapuristelaatan.

Kuva Jan Tuomisto


Koska halusimme jo silloin pitää materiaalivalinnat mahdollisimman niukkana ja yhtenäisenä läpi talon, valitsimme ison laatan rinnalle kaikkiin märkätiloihin tumman 5x5 cm luonnonkivimosaiikin.

Kuva Jan Tuomisto

Laattojen teknisistä ominaisuuksista löytyy paljon tietoa netistä, niihin kannattaa tutustua ennen laattavalintoja. Kuivapuristelaatasta tykkäsin todella paljon, muutamina miinuksina oli kuitenkin sukkien  puhkikuluminen (tosin kun käveli paljain jaloin, kantapäät olivat sileät kuin vauvan peppu) ja vaaleiden saumojen puhtaanapito (tosin silloin en ollut vielä löytänyt höyrypesuria siivousapuriksi). Luonnonkivimosaiikki oli todella kaunis eikä ollut liukas märkätiloissa, mutta huokoisuuden ja sen myötä työlään hoitamisen takia emme enää sellaista valinneet uudestaan. Ehdottomasti en suosittele luonnonkiveä ainakaan kuraeteiseen.
 
Seuraavaan taloon valitsimmekin Grespanian 5x5 cm kuivapuristelaatan märkätiloihin ja siihen olimme kaikin puolin todella tyytyväisiä.  


Kuva Jan Tuomisto


Uuteen taloon tulee märkätiloihin saman tyyppinen, jos ei jopa sama kuivapuristelaatta.


Toista taloa rakentaessamme päätimme heti, että nyt haluamme sen aiemmin haaveissa olleen betonilattian. Kolmessa vuodessa suosio oli jo kasvanut sen verran, että muutamista blogeista löytyi kokemuksia ja pääsimme jopa vierailemaan muutamissa kohteissa. Siitäkin huolimatta, että yksikään kohde ei ollut onnistunut täydellisesti, halusimme sellaisen ja teimme sellaisen. Täältä voit käydä kurkkaamassa millainen siitä sitten tuli. Eihän meilläkään kaikki sujunut kuten elokuvissa, mutta loppuviimein olimme siihen erittäin tyytyväisiä. Siksipä meille tulee myös uuteen kotiin betonilattia.  
 
Tällä kertaa harkitsemme käyttävämme väribetonia kuivasirotteen sijaan. Luimme Betoni lehdestä (3/15) artikkelin Tikkurilan uuden asemasillan lattiasta ja sitähän piti heti käydä paikan päällä katsastamassa J Kyllä, juuri tuollaisen haluan, vähän vaaleampana, vähemmän kiillotettuna, kiitos.

Tikkurilan asemasillan lattia



Mutta, juuri siltähän meidän vanha lattia näytti :)

Lähikuva meidän vanhasta lattiasta

Ensimmäistä kertaa betonilattiasta haaveilevalle haluan muistuttaa, että älkää odottako täydellisyyttä. Virheet ovat enemmänkin ominaisuus, johon kannattaa varautua henkisesti jo heti suunnitteluvaiheessa (nämä ei välttämättä päde jälkeenpäin valettaviin design ym. lattioihin). Betoniin tulee halkeamia, tosin niitä voi yrittää minimoida useilla eri toimenpiteillä, kuten raudoituksilla, liikuntasaumoilla, valuolosuhteilla ja massan koostumuksella. Seinien vierustaan tai huoneiden kulmiin koneiden kanssa ei välttämättä pääse ja jälki on erinäköistä kuin muualla. Jos lattiaan on jäänyt mitään roskia ennen valua, ne saattavat nousta pintaan ja jäädä osaksi uutta lattiaa. Betonissa olevien kivien väri vaikuttaa myös lopputulokseen.
 
Betonilattia on aivan superhelppo pitää puhtaana, sametin sileä pinta tuntuu mukavalta jalan (sekä kuonon) alla, lattialämmityksen ansiosta se on talvella ihanan lämmin ja kesällä vastaavasti viileä. Kolmen vuoden asumisen aikana emme saaneet yhtäkään jälkeä lattiaan, ei pudonneista tavaroista eikä koirien kynsistä.  
 
 

Värivalinnat ympärillä oleviin pintoihin pääsee kunnolla päättämään vasta kun lattian lopullinen väri on ”paljastunut”. Siihen kun vaikuttaa lopullisen massan ja seassa olevien kivien väri. Lisäksi tilaan tuleva auringon valo voi muutta lattian sävyä merkittävästikin (taittaako se ruskeaan, vihreään vai siniseen). Suosittelen tilailemaan mallipaloja valituista/potentiaalisista materiaaleista  ja tuomaan ne kyseiseen tilaan ennen lopullisia päätöksiä, jos vaan mahdollista. Kuvassa vanhan kodin valittuja materiaaleja, takan ja piipun mattamusta  pelti, märkätilojen laatta, seinän valkoisella maalattu lista sekä keittiön ja portaiden graniitti. Hanna Korvelan matto ostettiin jo ensimmäiseen talon ja siitä sattui olemaan myös malli. 




Tästä se taas lähtee, kohta on kämppä täynnä jos jonkinmoista mallipalaa J



 
 

5 kommenttia:

  1. Tuo betonilattia näyttää kyllä niin upelta, että tässä alkaa horjua päätöksissään isosta laatasta! Meillä oli mikrosementti ensin suunnitteilla, kunnes selvisi että koiran kynnet kuitenkin naarmuttavat lakkapinnan, ja se on liukaskin tassujen alla. Mites tämä teidän ratkaisu, millä tuo betonipinta käsitellään?

    VastaaPoista
  2. Yläkerta tehtiin vähän poikeavalla tavalla, siihen laitettiin mastertop kuivasirote normaalin lattiavalun yhteydessä, joka sitten myöhemmin timanttihiottiin ja käsiteltiin kosteudensuojalla. Alakerrassa on "perinteinen" mastertop pinta.

    Lattia oli superhelppo pitää puhtaana, itse pesin sen (ja kaiken muunkin) höyrypesurilla. Lattia ei ole liukas, edes märkänä. Sukatkin säilyivät ehjänä pidempään :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, asiaa selvittelemään! Ja selkeästi tuo teidän sakemannikin lattiaa arvostaa, kun ei ole ollut niin väliä vaikkei ole osunut fatboylle kuin ahteri ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. molemmat tytsyt tykkäsi makoilla lattialla, varsinkin kesällä kun oli viileä :)

      Poista
  4. Betonilattiasta haaveilen, mutta tosi hankala saada tarjouksia etenkin vielä vertailukelpoisia. Meillä ei ole kuin 2 kissaa, mutta ehdottomasti naarmuuntomattomuus tärkeä pointti ja saumattomuus.

    VastaaPoista